anniversary history

Glimpse of history / Historian havinaa: Jan Feodoroff

 

Kaiken takana on purjehdus

Jan Feodoroffilla, Tanjan opiskeluaikojen ystävällä, oli kaksi asiaa mitkä auttoivat Touring Carsin alussa: purjehdustaito ja jarrut. Kovan
työn ja kokeilujen kautta tuulipukukansan huvista tuli trendikästä vanlifea.

“Kyllä se niin on, että kahta asiaa ei vuokrata: vaimoa ja matkailuautoa!”

Vaikka matkailuautoilu ei ollut Touring Carsin alkuaikoina 90-luvun alussa trendikästä, se oli niin suosittua, että vuokra-autoista oli pula. Tuolloin ei ollut sähköisiä varauskalentereita, eikä internetiä. Autojen varaukset merkittiin paperiseen vihkoon piirtämällä viivottimella viiva, joka alkoi yhdestä päivästä ja päättyi toiseen päivään. Kevään edetessä vihko alkoi täyttyä viivoista, mutta vuokrattavia autoja ei ollut.

Jan ja Tanja ratkaisivat asian ostamalla Autorekisterikeskuksesta osoitteiston matkailuautojen omistajista. Numeropalvelusta selvitettiin omistajien puhelinnumerot. Sitten soitettiin satoja puheluita ja tiedusteltiin halukkuutta vuokrata matkailuauto Touring Carsin asiakkaille. Yleisin vastaus oli täysi tyrmäys.

Syynä omaisuuden vuokraamisen nihkeyteen oli mitä ilmeisimmin ihmisten tapa käsitellä vuokrattua laitetta, niitä pidettiin huonosti. Luottokortteja ei käytetty, auton saattoi vuokrata setelirahalla, eikä vuokranantajalla ollut mitään konstia veloittaa vahinkoja asiakkaalta
jälkeenpäin. Kun luottokortit alkoivat yleistyä vuokraustoiminnan takauksena, vuokraajien suhtautuminen alkoi muuttua. Ihmiset tajusivat, että he joutuivat oikeasti korvaamaan vauriot.

Tänä päivänä vuokratusta tavarasta pidetään todella tarkkaan huolta.

Lopulta kasaan saatiin muutama kymmenen autoa. Kalusto oli kuitenkin jokseenkin kirjavaa, enimmäkseen vanhoja ja huonokuntoisia autoja. Eräs saksalainen turisti tuumasikin katsoessaan kantikasta, Suomessa tehtyä Teve-merkkistä matkailuautoa, että tämä ei kyllä ole
asuntoauto, tämä on panssarivaunu!

Ideoita paapuurissa

Jan oli ottanut hiukan omaa purjehduslomaa koulusta, ja Tanja auttoi pitämään poissaolot maltillisina, murahtelemalla miehekkäästi “paikalla”, kun opettaja huuteli Feodoroffia. Helsingin kauppaoppilaitoksen rehtori ei silti purematta niellyt neljän kuukauden poissaoloa, vaan erotti Janin koulusta. Pääsi hän onneksi lopulta takaisin Tanjan viereen penkkiä kuluttamaan. Jan Feodoroffin purjehdusharrastus osoittautui kuitenkin merkittäväksi tekijäksi Touring Carsin tarinassa.

Koulun jälkeen Feodoroff työskenteli venetarvikeliikkeessä. Räntäsateinen Suomi sai jäädä, kun hän bongasi venelehdessä ilmoituksen Aurinkomatkojen purjehdusoppaan pestistä Välimerellä. Kun Jan pari vuotta myöhemmin palasi Suomeen, Tanja sai hänet puhuttua töihin.

Välimerellä oli ollut yleinen konsepti, että purjevenevuokraamot ensin myivät veneen asiakkaalle, jotka sitten jättivät veneen vuokraamoon vuokrakäyttöön ja rahoittivat ison osan hankintahinnasta vuokra-tuloilla. Touring Carsilla päätettiin alkaa myydä uusia matkailuautoja vastaavanlaisella idealla. Näin helpotettiin asiakkaiden ostopäätöstä ja samalla saatiin vuokraustoimintaan laadukkaampaa kalustoa. Palvelulle tuli nimeksi sijoitustuottojärjestelmä.

Touring Cars oli Suomessa ensimmäinen, joka tarjosi tällaista mahdollisuutta matkailuautokaupassa. Lamakin alkoi väistyä ja matkailuautokauppa piristyi.

Kun paljon sattuu - paljon oppii

“Toiminta alkoi ammattimaistua kun muutettiin nykyisiin toimitiloihin Petikkoon”, Jan tiivistää kasvun vuodet 2000-luvun puolivälistä alkaen. Petikossa oli kunnon tilat ja oma huolto ja henkilökunta kasvoi. Tanja palkkasi myös ulkopuolisen toimitusjohtajan. On silti muistettava, että ilman alkuaikojen valtavaa työmäärää ja erikoisiakin kokeiluja, ei olisi nykyistä toimintaa.

“Tanja kutsui mua firman viralliseksi Ubåtiksi, koska joissain vaiheessa ammuin alas kaikki hänen lennokkaat ideat”, Jan hymyillen toteaa. “Toisin kuin minä, Tanja on valmis ottamaan isojakin riskejä, eikä varmasti edes tiedä mitä sana ujo tarkoittaa.

 Jos tarvitsee esimerkiksi soittaa presidentille, niin Tanja ottaa puhelimen käteen ja soittaa. Tanja on kyllä myöntänyt, että talossa on hyvä olla joku joka tutkii asioita myös toiselta kantilta. Se jarruttaa asioiden etenemistä hyvällä tavalla. Toisaalta, ilman Tanjan yltiöpäistä asioihin tarttumista ja huimaa vauhtia, ei olisi mitään koskaan saatu aikaiseksi! 

Ihailen Tanjaa ihan suunnattomasti, nimenomainen tämmösen dynaamisuuden ja eteenpäin menemisen ansiosta. Se ei todellakaan
jämähdä paikoilleen se likka."

 

Jan Feodoroff

Touring Carsin matkassa vuodet 1990-1997 vuokraamotyöntekijänä ja kaikissa autonvuokrauksen työtehtävissä ympärivuorokautisesti sekä 2004-2014 korjaamopäällikkönä ja huollon työnjohdossa.